Seuran esittely
FC Viikingit ry on perustettu vuonna 1998, jolloin se eriytettiin 1965 perustetusta urheilun monitoimiseura Vuosaaren Viikingeistä omaksi seurakseen. Nykyään FC Viikingit on jalkapalloon erikoistunut miesten, naisten sekä junioreiden seura.
Viikinkien miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä. Kaikissa ikäluokissa on poika- ja tyttöjuniorijoukkueet ja kaikista ikäluokista osallistutaan piirin tai liiton sarjoihin. Harjoittelu joukkueissa on ympärivuotista niin kuin pelien pelaaminenkin.
FC Viikinkien identiteetti on vahvasti Vuosaaressa. Harjoittelu- ja pelipaikkana toimii legendaarinen Heteniityn kenttä, jossa mm. miehet ja naiset pelaavat kotiottelunsa. Junioreiden harjoittelupaikkana toimivat myös Kartanon urheilupuiston kentät. Vuosaaren asukasmäärän kasvaessa myös FC Viikinkien jäsenmäärä kehittyy jatkuvasti ja junioreita on jo liki 700.
Suomen Palloliiton lisenssilaskennan mukaan FC Viikingit oli joulukuussa 2010 Helsingin kuudenneksi ja Suomen 31. suurin jalkapalloseura.
FC Viikingit on seura, jossa pelaaja voi aloittaa harrastamisen tytöissä ja pojissa jo viisi- kuusivuotiaana ja harrastus kantaa läpi seurassaolon ajan. Seura tarjoaa myös kilpailullisemman vaihtoehdon sekä edellytyksen kehittyä yksilöllisesti kohti maan terävintä kärkeä. Seurassa on osaamista valmentaa lahjakkaita pelaajia sekä putki C-juniorista kohti miesten ja naisten edustusjoukkuetta.
FC Viikingit on Sinettiseura sekä taito- ja kykykoulustatuksen omaava seura. Seura on myös Suomen Palloliiton standardien mukaisesti FootPass auditoitu. Seuralla on toimisto Vuosaaressa Mustalahdentiellä sekä päätoimiset työntekijät johtamassa seuran operatiivista toimintaa.